|
Sataman ympäristölupa nähtävillä |
| 21. elokuuta 2005 |
|
Helsingin Sataman ympäristölupa oli nähtävillä muistutusten ja mielipiteiden esittämistä varten Kaupungintalon kirjaamossa 7.9.2005 saakka. Katajanokkaseura on lähettänyt mm. ilmanlaatua, liikennettä ja melua koskevat huomautuksensa Länsi-Suomen Ympäristölupakeskukselle. |
|
|
Mattolaituri vaarassa |
| 20. syyskuuta 2005 |
|
Katajanokan suositun mattolaiturin kohtaloa käsitellään kaupunginhallituksessa syksyllä, kun kaupungin kaikkien mattolaitureiden hallinta siirtyy Satamalta Rakennusvirastolle. Samassa yhteydessä voidaan päättää matonpesun vähittäisestä siirtämisestä maalle ja laitureiden poistamisesta.
Helsingin Ympäristökeskuksen selvityksessä "Merenrantojen mattojen pesupaikkojen ympäristövaikutukset", 7.12.2000, Paula Nurmi, todetaan johtopäätöksenä seuraavaa:
"Merenrantojen mattojenpesupaikkojen vesikasvillisuudessa ei havaittu tehdyn tutkimuksen perusteella mattojenpesusta johtuvia muutoksia. Pesuaineena käytetty mäntysuopaliuos ei juurikaan aiheuttanut rehevöitymistä ja pesuaineen biologisesta hajoamisesta johtuvalla hapenkulutuksella ei ollut näkyviä vaikutuksia pesupaikkojen ympäristössä.
Matopesulla ei havaittu näiden selvitysten perusteella paikallisestikaan erityisiä ympäristövaikutuksia ja matonpesun yleinen merkitys merialueen kuormittajana muihin kuormituslähteisiin verrattuna on käytännössä merkityksetön. Mahdollisesti pienempien muutoksien toteaminen vaatii laajempaa tutkimusta".
Ympäristökeskus ei, ennakkotietojen mukaan, ole vaatimassa perinteisten laitureiden poistamista, vaan uhka johtuu mattolaitureiden siirrosta HKR:n hallintaan (HKR:n alaan ei kuulu vesialueet eikä laiturit). Skattan mattolaituri on monipuolisessa käytössä - onhan se ainoa paikka, jossa Katajanokalla pääsee aivan veden ääreen, koskettamaan merta sormella tai varpaalla. Stadin kaupunkikuvaan kuuluvien ja asukkaita palvelevien mattisten poisto vain hallinnollisen toimen sivutuotteena olisi iso vahinko! |
|
|
Katajanokan ympärijuoksu 57. kerran |
| 22. elokuuta 2005 |
|
Katajanokan ympärijuoksu -Skatudden runt! Perinteinen Katajanokan ympärijuoksu juostiin tiistaina 23.8.2005 jo 57. kerran
Tulokset: |
|
Lue lisää...
|
|
|
Vironniemen terveysaseman lääkäripalvelut lakkaavat |
| 16. lokakuuta 2005 |
|
Helsingin terveyslautakunta päätti 25.11.2005 neljän terveysaseman palveluiden supistamisesta ensi vuonna. Lääkäripalvelut lakkaavat Vironniemen, Myllypuron, Pukinmäen ja Viikin terveysasemilla. Alueille jäävät terveydenhoitajien vastaanottopisteet.
Helsinki kaavailee karsivansa karkeasti arvioiden kolmanneksen terveysasemista seuraavien 15 vuoden aikana. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on, että kaupungissa olisi mahdollisesti kahdeksan pääterveysasemaa, kaksitoista lähiterveysasemaa ja joitakin terveydenhoitajien vastaanottopisteitä. Terveyslautakunta tähdentää, että luvut ovat suuntaa-antavia ja voivat muuttua tilanteen mukaan.
Vironniemen terveysaseman puolesta on luovutettu n. 6.600 nimeä sisältävä adressi terveyslautakunnan jäsenille. Nimet adressiin on kesän aikana kerätty pääosin Kruununhaan, Katajanokan ja Suomenlinnan asukkailta. Uudessa terveysasemamallissa on kaavailujen mukaan nykyisten 31 terveysaseman sijasta 20 terveysasemaa vuonna 2020. Helsingissä olisi tuolloin kahdeksan pääterveysasemaa, kaksitoista lähiterveysasemaa ja lisäksi muutama lähipalvelupiste. Päättäjät ovat perustellet terveysasemien yhdistämistä asemien toimintavarmuuden ja tehokkuuden parantamisella: näihin päästään ehdotuksen valmistelijoiden mukaan kasvattamalla asemien yksikkökokoa ja varustamalla ne paremmilla tutkimusvälineillä ja -laitteilla.
Katajanokkaseura on vastustanut Vironniemen terveysaseman siirtoa yhdessä Kruununhaan ja Suomenlinnan asukas- ja kaupunginosayhdistysten kanssa. Kaupungin päättäjille on lähetetty kirjelmiä, joissa on kerrottu, että em. kaupunginosien asukkaat ovat tottuneet asioimaan Vironniemen terveysasemalla jossa he ovat saaneet korkeatasoista palvelua, mikä on ilmaistu asiakastyytyväisyysselvityksissä ja terveysasemien palvelutuotantovertailuissa. Lisäksi kansalaismielipide on kirkkaasti ilmaistu asukkaiden omin voimin vuosien 2002, 2003 ja 2005 toukokuun adresseissa, kansalaiskokouksissa, asukasilloissa ja mielenosoituksissa terveysasemien puolesta.
Vironniemen terveysaseman yhdistäminen Viiiskulmaan merkitsee ankaraa iskua perusterveydenhuollon palvelujen laadulle ja saatavuudelle. Kruununhaan, Katajanokan ja Suomenlinnan kaupunginosissa asuu paljon lapsiperheitä, joille neuvola- ja sairaanhoitopalvelujen vaivaton saatavuus on erittäin tärkeää. Lisäksi kokonaisuutena vastuuväestöjen ikärakenne muuttuu ikääntymisen myötä ja vaivattomasti saatavien lähipalvelujen tarve kasvaa.
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava > Loppuun >>
|
| Tulokset 81 - 84 / 84 |