Suomen
itsenäistyttyä laivaston päällystön koulutus aloitettiin loppuvuodesta 1918
Katajanokan merikasarmilla. Systemaattisempi laivaston aktiiviupseereiden
koulutus aloitettiin syksyllä 1920 Katajanokan merikasarmin esikuntarakennuksen
toisen kerroksen tiloissa, jotka ovat nykyisin ulkoministeriön käytössä.
Ensimmäisenä kesänä 1921 kaikki oppilaat palvelivat tykkivene Turunmaalla.
Teoreettista opetusta merikadeteille annettiin vuoteen 1922 asti ainoastaan
Katajanokalla, ja vasta joulukuussa 1922 merikadettiosasto siirrettiin
Kadettikoulun yhteyteen Nervanderinkadulle.
Vuoden 1923 kevätlukukauden
lopussa Kadettikoulu ja sen osana merikadettiosasto siirtyivät Munkkiniemeen.
Koska liikenneyhteydet Munkkiniemestä Katajanokalla sijainneisiin
erikoisluokkiin olivat huonot, siirrettiin merikadettiosasto 1926 Katajanokalle.
Tällöin Kadettikoulun merikadettiosastoa varten kunnostettiin se rakennus, jonka
purkuluvasta nyt on valitettu ja jota kutsutaan Merikadettikouluksi.
Merikadettien koulutus jatkui Katajanokalla vuoteen 1935 saakka, jolloin
kadettiosasto siirtyi Pikku-Mustasaarelle.
Merikadettien majoitus- ja
koulutustilat sijaitsivat Katajanokalla vuodesta 1918 vuoteen 1935 sillä
poikkeuksella, että vuosina 1922-1926 merikadetit oli majoitettu Kadettikouluun,
ja vain erikoisluokissa tapahtunut koulutus annettiin Katajanokalla. Koulutusta
merikadeteille on siis annettu Katajanokalla yhtäjaksoisesti seitsemäntoista
vuotta. Suojeltavaksi esitetty, merikadettien käyttöön kunnostettu rakennus ehti
palvella tarkoitustaan yhdeksän vuotta.
Mikael Sundman on Pressossa
(12.3.) käsitellyt kadettikoulutuksen historiaa kaupunkisuunnittelijan
asiantuntemuksella ja todennut, ettei Katajanokalla ole koskaan ollut
merikadettikoulua, ainoastaan "muutaman kuukauden ajan tilapäisessä
majoituksessa merikadetteja". Tätä taustaa vasten allekirjoittaneen on helpompi
ymmärtää, miksi kaupunkisuunnitteluvirasto ei ole pitänyt rakennuksen suojelua
tarpeellisena. On jo lähtökohtaisesti vaikeaa suojella sellaista, mitä ei ole
koskaan ollut, tai minkä olemassaoloa ei ole käsittänyt.
Tosiasiassa
ennen sotia valmistuneista kuudestatoista merivoimien ja rannikkotykistön
kadettikurssista neljätoista ehti saada koulutuksensa Katajanokalla; tästä
ajasta kertoo Merikadettikoulun rakennus. Mielestäni Merikadettikoulu on osa
merellisen Katajanokan historiaa, ja kun rakennus on täysin käyttökelpoinen ja
hyödynnettävissä, pidän sen purkamista järjettömänä. Minusta on lohdullista
ajatella, ettei suojeluvastainen kaupunkisuunnitteluviraston kanta perustu
pahantahtoisuuteen, vaan ennemminkin tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen
rakennuksen ja Katajanokan historiasta.
Sundmanin lausunto vahvistaa
käsitystäni, että Katajanokan vuoden 1977 asemakaavan säilytettävät rakennukset
on valittu melko suorassa suhteessa kaavaan sopivaan taiteelliseen sommitelmaan
ja tehokkuuteen. Suojelun tarpeellisuutta on kyseenalaistettu sillä perusteella,
että alueen rakennusten suojelutarve olisi huolellisesti punnittu jo
kaavoitusvaiheessa. Näyttäisi siltä, että valinta on ollut ennemmin
tunnepohjaista kuin analyyttistä; Sundmanin historiankuvauksessakin on enemmän
luovia ja sepitteellisiä sävyjä kuin tosiasioiden viileää tarkastelua.
Sampo Honkala
arkkitehti SAFA
Kirjoitus on julkaistu Presson Debatti-osastolla 2.4.2005
Lisää Merikadettikoulusta:
